saaran blogi

tämänhetkinen elämäni on määriteltävissä helposti. sanoisin, että ongelmanratkaisu on kuvaavin sana sille. jokainen pieni asia kertyy ongelmaksi ja ponnekkaana tyttönä sitten ratkon niitä ongelmia. päätin keittää kahvia. kahvinkeitin oli homeessa, taas. vastahan pesin ja puunasin sen. miksi ei ole olemassa automaattista suodatinpussin roskiinheittäjää tai kahvipannun tyhjentäjää? noh, tiskiallas on täynnä paskaa ja roskaa ja hometta, joten sehän on suuri vaiva sitä raivata tyhjäksi vain jotta kahvipannun mahtuisi pesemään. ongelmaksi kehkeytyy juodako kahvia vai eikö juoda? päätin juoda. heitin homekahvin ja homesuodatinpussin pois, jotain vähän huuhtaisin ja laitoin kahvin porisemaan. näin ongelma siirtyi eteenpäin. sitten kun on maha kipeänä, voi miettiä että miten tämän nyt sitten ratkaisisi. koskaan ei kannata harmitella jo tehtyä. aionkin heti hakea kupin raikasta hometta ja siihen melkein upouutta maitoa. sekin on jo vanhaa, mutta pakettia ei ole vielä avattu. mahakipu soikoon!

ongelmakseni on myös kehkeytynyt suuri viha omassa elämässäni merkittävän pieniä asioita kohtaan. en osaa itselleni selittää, mikä on kun vituttaa niin paljon asua keskellä vanhuskaupunkia. harvoin edes nään niitä vanhuksia ja silloinkin ne melkein hymyilevät, minkä tekareiltaan pystyvät. silti inhottaa ja ällöttää kaikki vanhat ihmiset, varsinkin mummot. keksin satatuhatta asiaa mikä niissäkin olioissa on väärin. kun tuli lumimyrsky, eikä teitä oltu vielä aurattu, työmatkalla eteeni tupsahti mummo rollaattorin kanssa. munkkiniemen pienet kujat eivät tilaa anna, varsinkin kun toiselle puolelle tietä on parkkeerattu autoja ja toisella puolella on sementtinen kerrostalo. jouduin hitaasti ja varmasti jonon perälle. siinä sitten köröteltiin HI TAAS TI lumikasoissa. ja voi että kun se katsoi pahasti kun en tarjonnut auttavaa kättä. hei! mulla on mun oma elämä, sulla oli omasi! älä tule tielle, äläkä luule hölmö vanhus että missään nimessä tarjoutuisin sinua kiireisen elämäni keskellä auttamaan. itse lähdit rollaattorisi kanssa lumimyrskyyn. ai kauppareissulle vai? ei sieltä kaupasta kuitenkaan JAKSA KANTAA enempää kuin sen yhden homehtuvan pullapitkon, jota edes vieraat eivät kehtaa syödä. mitkä vieraat? no mielikuvitusvieraat tietty.

kaiken tämän hulinan keskellä olen muuttunut kyyniseksi ja kylmäksi. ei jaksa hymyilyttää, ei jaksa innostaa, ei jaksa edes juoda niinkuin vanhoina hyvinä aikoina. jos eläisin loppuelämäni patonkimyyjänä, kehkeytyisi minusta itse suuri pahuus! niin suuresti tuo työnteko (ja inhottava sellainen) saa minut vihaamaan kaikkea. mihin hävisi se ällöttävä hippi, joka innostui keltaisesta ja kukista ja jaloista? vai miten se meni. mihin hävisi se tyhmä kestohymy, jonka oli tarkoitus tarttua muihin. taidan nauttia tästä kyynisyydestäkin. en missään nimessä ole surullinen. olen vain vihainen kaikille ja se oikeuttaa minut haukkumaan ja inhoamaan kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta. miksi ihmeessä nuo huopalahdetien liikennevalot eivät ikinä vaihdu vihreiksi?? miksi ihmeessä maito menee niin nopeasti vanhaksi?? miksi ihmeessä vanhat ovat rumia ja nuoret vittumaisia? miksi ihmeessä suomalaiset eivät osaa tehdä pitsaa?? kaikkea suurta ja pientä mietin suuressä päässäni.

huomenna julkaistaan opekoulun pääsykoematskut. tulipas sekin nopeasti. haluanko oikeasti sinne taas hippeilemään? me kaikki olemme kuin yhtä perhettä ja rakastamme lapsia! miksi aikuiset eivät enää leiki? sehän on ihanaa! KOSKA SE EI OLE IHANAA VAAN AJANTUHLAUSTA JA ÄLLÖTTÄVÄN FYYSISTÄ HIPPEILYÄ! olisi se kyllä kiva jotain opiskella ja siihen ällöilyyn ja lapsiinkin saattaisi tottua. kai. ja siitä vain lukemaan.

kipaisen myös vihanhallintakurssilla jotten satuta vanhuksia tai söpöjä vauvoja. tai pahimmillaan rumia vauvoja, koska ne eivät varmastikaan ole ansainneet sitä. ja juon toisen kupin kahvia, jotta ongelmanratkaisusta tulisi tosiaan ongelmanratkaisua eikä pulman pohtimista. sitten avaan oven ja odotan kevään toista kärpästä vierailevaksi. eilen pelastin ensimmäisen, oli niin kesäolo. hyi että jotta mussakin elää vielä softis. jag vill ha en softis! ja voi vittu vihaan suomenruotsalaisia, mur!